Tienhaara

Kuva Jussi Virkkumaa

Tienhaaran maailma on elokuvallinen, maalaileva ja mielikuvituksellinen. Se leijuu askeleen verran irti maasta, mutta on aina sidottu ihmisen rajallisuuteen. Artisti rakastaa risteyksiä, joissa kotikutoinen kohtaa ylevän, levoton autereisen ja kahlittu vapaasti virtaavan. Hän pitää melodisuudesta, harmonioista, kaiuista, tummista pohjasävyistä ja visuaalisia mielikuvia kutkuttavista yksityiskohdista.

 

Taustansa teatterin ja teatterimusiikin parissa on vaikuttanut paljon tapaan, jolla Tienhaara hahmottaa musiikillista kerrontaa. Laulujen tekemisessä kiehtoo erityisesti dramaturgia: kuinka tarinat aukevat, kätketty paljastuu ja jännitteet tiivistyvät ja laukeavat. Laulu on pienoisnäytelmä.

Tienhaara on visusti kotonaan viihtyvä kulkuri, jonka tie on ollut pitkä, harhaileva ja kiireetön. Artistin matka alkoi kymmenen vuotta sitten kaipauksesta rakentaa omalakinen kotisatama laulun keinoin, ulottuvuus, jossa voisi rauhassa tutkailla omaa totuuttaan ja kohdata muita sinne harhailevia. Ensijulkaisuun valikoituneet laulut ovat syntyneet tämän kymmenvuotisen matkan varrella ja ne on sovitettu sekä äänitetty vuosina 2016-2017.

Tienhaara on sydämeltään soolotekijä, yhden naisen kuoro. Laulujen tekeminen on hänelle upottavaa ja hyvin yksityistä puuhaa. Se on vuoropuhelua sisäisten hahmojen kanssa, hauskaa ja raivostuttavaa tetristä, tapa vapautua, lohduttautua, maalata ympärilleen tiloja, kiinnittää heijastuksia seinille, kuiskata salaisuuksia maailman korvaan ja tehdä haihatuksia todeksi.

”Kun tekee kaiken yksin, saa luvan noudattaa omaa, toisinaan vinskahtanutta logiikkaansa alusta loppuun ja ottaa aikansa. Ulkopuolisuudesta voi ammentaa paljon vapautta”, artisti kiteyttää.

1024px-Facebook_Logo_(2019).png