Follow Us

Sami Heikkilän Kaunein muisto -EP! New EP by Sami Heikkilä is out now!

(In English below)

Kuusamolaislähtöinen laulaja-lauluntekijä Sami Heikkilä palaa ääneen ’Kaunein muisto’ -EP:llään. Ihmisyydestä täyttyvät kappaleet kertovat tarinaa toivosta ja toivottomuuden tunteesta, mutta myös ystävyydestä. Siitä, miten halu olla elossa pysyttelee vahvana läsnä, vaikka kuolema lähenee iän myötä ja jopa muistoista joutuu luopumaan yksi kerrallaan. Miten kaipuun keskellä löydetään ymmärrys kääntää katse jälleen tulevaan?

EP:n lopetusraita ’Eiväthän kukat’ on Heikkilälle itselleen yksi tärkeimmistä kappaleista viime vuosilta. Sovitus on minimalistisuudestaan huolimatta iso ja julmasti kasvava, kuin kiristyvä pakkanen helmikuisena yönä. ”Kappale on kaikessa raadollisuudessaan kaunis runomainen tilitys. Ketään ei voi pyytää rakastamaan, kuten kukkiakaan ei voi käskeä kukkimaan, jotta ne toisivat iloa ja uusia värejä loputtomalta tuntuvaan talveen”, Heikkilä kertoo.

Kappaleiden pohjat on äänitetty Tampereen Nekalassa ja soittajina kuullaan Heikkilän lisäksi Anssi Alajuuma (rummut, urku, taustalaulu), Antti Karjalainen (basso), Ville Aunola (lead-kitara), Anne Teikari (viulut) sekä Aino Palosaari (sello).

Diginä levy löytyy useimmista suoratoistopalveluista, kuten Spotifysta, AppleMusicista, Tidalista, Deezerista, Google Playsta sekä Luovan Bandcamp-sivulta. Kasetti on tilattavissa UCT Tapesin verkkokaupasta. Voit seurata Heikkilää Facebookissa.

Singer-songwriter Sami Heikkilä returns with a new EP ’Kaunein muisto’. The deeply humane songs tell of hope and hopelessness, but also of friendship. Stories of how the strong desire to be alive remains, even as death approaches with age, and how you have to let go even of your memories. How, in the midst of longing, does one find the wisdom to again look into the future?

The tracks are recorded in Nekala, Tampere. Alongside Heikkilä, the EP features musicians Anssi Alajuuma (drums, organ, backing vocals), Antti Karjalainen (bass), Ville Aunola (lead guitar), Anne Teikari (violins) and Aino Palosaari (cello).

You can listen the album via Spotify, AppleMusic, Tidal, Deezer and Google Play. The EP is also available on cassette at UCT Tapes.

You can follow Heikkilä on Facebook.

Recent Posts